Kas niin! Nyt alkaa olla räkätauti selätettynä. Eilen piti varovaisesti tunnustellen käydä lähes puolentoista tunnin reippaalla kävelyllä. Koskahan viimeksi on tullut "rasvanpolttosykkeellä" liikuttua noin kauan! Liian usein liikunta on koostunut kovasykkeisestä zumbasta. Onhan se hyvä antaa sydämelle hieman lievempääkin rasitusta.
Tänä aamuna käväisin kiskaisemassa salilla yläkroppatreenin. Vatsa, selkä ja jalat tulkoot toisena päivänä vuoroon. Alaselän kanssa on ollut hieman ongelmia, ja ai että miten tylsää oli verrytellä juoksumatolla ja crosstrainerissa, kun soutulaite on pois pelistä juurikin selkävaivojen takia!
Aamusali on mahtava kokemus: saa olla rauhassa ja huudattaa musiikkia! Laitteet ovat lähes yksityiskäytössä (tänä aamuna vain yksi aikainen minun lisäkseni) eikä tarvitse pelätä, että pukukaapit olisivat varattuina. Toki aamuponnistelu vaatii heräämisen 5:30, mutta kyllä sen kestää, kun tietää, kuinka hyvää se minulle tekee!
Illalla onkin hyvä mennä zumbaamaan hiet irti, kun kädet ovat spaghettia! Aikaisemmista kokemuksista viisastuneena en tee jalkatreeniä pariin-kolmeen päivään ennen zumbapäivää. Silloin ei jalka nouse, ei todellakaan. Tänään pitää vaan muistaa syödä kunnolla myös hiilihydraatteja ennen iltaa, ettei ala heikottaa. Vähemmillä hiilareilla kulkiessa olen pari kertaa meinannut pökertyä puolessa välissä tuntia. Siispä nyt ovat alkaneet eväät kulkeutua töihin mukaan. Kun ajoissa syö välipalan, ruoka ehtii laskea eikä tarvitse sitten itkeä, että kylkeen pistää. Aurinkoista tiistainjatkoa!
20.3.2012
15.3.2012
Ostinko kuntosalikortin? Kyllä. Oliko mulla hirmuinen motivaatio? Kyllä. Tulinko heti kipeäksi? BINGO!! Kyllä! Räkä lentää ja silmät punoittavat. Nyt alkaa ehkä jo näyttää lupaavammalta; pääsinhän töihin kröhimään. Jos vielä pari päivää malttaisin laiskotella ja potea huonoa kuntoa (ja omatuntoa) ja ottaisin uuden startin. (Huomaatteko: taas sitkuttelua!)
Kuinkakohan kauan sitä taas muistaa terveyttään arvostaa Sitten, Kun ei ole enää kipeänä?
Kuinkakohan kauan sitä taas muistaa terveyttään arvostaa Sitten, Kun ei ole enää kipeänä?
12.3.2012
Kuka asioista päättää, jos ei ihminen itse?
Minkä verran painoin kymmenisen vuotta sitten? Ei harmainta haisuakaan, mutta silloin pitämäni farkut kummittelevat kaapissa näyttäen aivan eri ihmisen vaatekappaleelta. Sillä ihmisellä taisi olla aika paljon pienempi perse. Löysin kaapin perukoilta myös yhden kuvan kymmenen vuoden takaisesta minusta. Nojailen siinä ah-niin-rakastuneena pöytään vartalonmyötäisessä topissa kylkinahat loistaen juurikin nuo eri ihmisen farkut jalassa. Eikö minulla muka silloin ollut vararengasta ja tursuavia reisiä? Kuvaa ei ole photoshopattu, eli eipä tainnut olla.
Mitä on tapahtunut kymmenessä vuodessa? Tuli herkuteltua valokuvaajan kanssa harva se päivä: kaupan eineslihis ei tarvinnut täytteekseen muuta kuin rutkasti valkosipulimajoneesia maistuakseen täydelliseltä. Sipsejä oli kevyt kantaa kotiin kaupasta, ja miten hyvältä ne maistuivatkaan dipin ja kokiksen kanssa! Nelisen vuotta tuli tuon poikaystävän kanssa heilasteltua. Loppuaikoina hän sanoi minulle varovasti: "Sun peppu sais olla vähän pystympi". Siitäkös minä uhmakkaana nuorena naisena sain kimmokkeen olla kahta kauheammin panostamatta itseeni.
Olin fyysisissä, miesten töinä pidetyissä hommissa. Töissä syömäni ruoka-annokset olivat kuin pienelle kylälle suunnitellut ja jäätelöä meni kevyesti puoli litraa jälkiruoaksi. Kotona söin monesti vain pari leipää iltapalaksi. En miettinyt ruoan laatua millään tavalla, välillä saattoi tulla "terveellisyyspuuskia", jolloin järsin aamun työmatkalla pari porkkanaa ja kuvittelin aloittaneeni terveelliset elämäntavat. Jossain vaiheessa yritin pienentää annoskokoja ja iltaisin lipitin vettä. Työkaverit sanoivat, että koita nyt hyvä likka syödä, sullahan on posket menny ihan lommolle! Siinä tuli sitten muutoksia ihmissuhteissa ja asuinpaikassa. Jatkoin vanhaa ratsastusharrastusta ja aloitin zumban ja jumpan. Paino heilahteli, mutta löysä nahka vyötäisillä, perseessä ja reisissä pysyi aina vaan.
173-senttisessä varressani on pahimmillaan ollut lähes 80 kiloa painoa. Olen useita vuosia hokenut, että näytän vaatteet päällä paremmalta kuin alasti. Sopivasti istuviin vaatteisiin pukeutuneena kun vähän vetää vatsaa sisään, sivuprofiili saattaa näyttää jopa pelottavan lupaavalta rouheine pakaroineen. Se ei kuitenkaan muuta mihinkään sitä tosiasiaa, että perse on leveä kuin Ideaparkin kolmostien suuntainen julkisivu ja että mahaläskeistä saisi luotua veitsellä leikaten uuteen ihmiseen tarvittavat nahat.
Tapasin miehen, joka pitää itsestään mieletöntä huolta: tarkat ruoka-ajat ja sotilaallinen treeniohjelma kuuluvat hänen arkeensa. Hän sanoi, ettei kukaan sun persettäs liikuta jos et sä itse. Lenkille on vaan lähdettävä, tekosyyt ovat yhtä säälittäviä kuin sä itse valittaessas että näytät karsealta ilman vaatteita. Miehen kanssa asiat ovat niin sanotusti tauolla, mutta jos olen yhtään mitään tähän mennessä elämästä oppinut, niin sen, että tämä elämäntapamuutos on Vain Itseäni Varten. Uskon, että haluamaani lopputulokseen pääseminen vaikuttaa suotuisasti myös muun muassa seksuaaliseen itsetuntooni. Voiko olla pahempa turn-offia kuin se, että piilottelee itseään pimeässä peiton alla?
Ostin kuntosalikortin. Ohjaajalta tuli heti tutustumiskerralla suoraa palautetta, että minulla on homma hanskassa ja asenne kohdillaan. Hienoa, että se näkyy, koska haluan tehdä liikkeet teknisesti oikein ja tarpeeksi isoilla painoilla. Haluan tuloksia. Löysin lähes puolen vuoden takaisen paperilapun, johon olin kirjoittanut vyötärön- ja lantionympärykseni. Vyötärömitasta on lähtenyt 4 cm. Pieni määrä, mutta olen siihen tyytyväinen, koska se on tullut elämäntapojen terveellistämisen kautta ilman ihmetempauksia. Painoa on tällä hetkellä noin 72 kiloa. Jostain syystä olen saanut päähäni haluavani painaa 65 kiloa, mutta vaakaa tärkeämpi mittari minulle on peili. Ja ne utopiafarkut kaapin perukoilla...
Tervetuloa mukaan seuraamaan matkaani!
Mitä on tapahtunut kymmenessä vuodessa? Tuli herkuteltua valokuvaajan kanssa harva se päivä: kaupan eineslihis ei tarvinnut täytteekseen muuta kuin rutkasti valkosipulimajoneesia maistuakseen täydelliseltä. Sipsejä oli kevyt kantaa kotiin kaupasta, ja miten hyvältä ne maistuivatkaan dipin ja kokiksen kanssa! Nelisen vuotta tuli tuon poikaystävän kanssa heilasteltua. Loppuaikoina hän sanoi minulle varovasti: "Sun peppu sais olla vähän pystympi". Siitäkös minä uhmakkaana nuorena naisena sain kimmokkeen olla kahta kauheammin panostamatta itseeni.
Olin fyysisissä, miesten töinä pidetyissä hommissa. Töissä syömäni ruoka-annokset olivat kuin pienelle kylälle suunnitellut ja jäätelöä meni kevyesti puoli litraa jälkiruoaksi. Kotona söin monesti vain pari leipää iltapalaksi. En miettinyt ruoan laatua millään tavalla, välillä saattoi tulla "terveellisyyspuuskia", jolloin järsin aamun työmatkalla pari porkkanaa ja kuvittelin aloittaneeni terveelliset elämäntavat. Jossain vaiheessa yritin pienentää annoskokoja ja iltaisin lipitin vettä. Työkaverit sanoivat, että koita nyt hyvä likka syödä, sullahan on posket menny ihan lommolle! Siinä tuli sitten muutoksia ihmissuhteissa ja asuinpaikassa. Jatkoin vanhaa ratsastusharrastusta ja aloitin zumban ja jumpan. Paino heilahteli, mutta löysä nahka vyötäisillä, perseessä ja reisissä pysyi aina vaan.
173-senttisessä varressani on pahimmillaan ollut lähes 80 kiloa painoa. Olen useita vuosia hokenut, että näytän vaatteet päällä paremmalta kuin alasti. Sopivasti istuviin vaatteisiin pukeutuneena kun vähän vetää vatsaa sisään, sivuprofiili saattaa näyttää jopa pelottavan lupaavalta rouheine pakaroineen. Se ei kuitenkaan muuta mihinkään sitä tosiasiaa, että perse on leveä kuin Ideaparkin kolmostien suuntainen julkisivu ja että mahaläskeistä saisi luotua veitsellä leikaten uuteen ihmiseen tarvittavat nahat.
Tapasin miehen, joka pitää itsestään mieletöntä huolta: tarkat ruoka-ajat ja sotilaallinen treeniohjelma kuuluvat hänen arkeensa. Hän sanoi, ettei kukaan sun persettäs liikuta jos et sä itse. Lenkille on vaan lähdettävä, tekosyyt ovat yhtä säälittäviä kuin sä itse valittaessas että näytät karsealta ilman vaatteita. Miehen kanssa asiat ovat niin sanotusti tauolla, mutta jos olen yhtään mitään tähän mennessä elämästä oppinut, niin sen, että tämä elämäntapamuutos on Vain Itseäni Varten. Uskon, että haluamaani lopputulokseen pääseminen vaikuttaa suotuisasti myös muun muassa seksuaaliseen itsetuntooni. Voiko olla pahempa turn-offia kuin se, että piilottelee itseään pimeässä peiton alla?
Ostin kuntosalikortin. Ohjaajalta tuli heti tutustumiskerralla suoraa palautetta, että minulla on homma hanskassa ja asenne kohdillaan. Hienoa, että se näkyy, koska haluan tehdä liikkeet teknisesti oikein ja tarpeeksi isoilla painoilla. Haluan tuloksia. Löysin lähes puolen vuoden takaisen paperilapun, johon olin kirjoittanut vyötärön- ja lantionympärykseni. Vyötärömitasta on lähtenyt 4 cm. Pieni määrä, mutta olen siihen tyytyväinen, koska se on tullut elämäntapojen terveellistämisen kautta ilman ihmetempauksia. Painoa on tällä hetkellä noin 72 kiloa. Jostain syystä olen saanut päähäni haluavani painaa 65 kiloa, mutta vaakaa tärkeämpi mittari minulle on peili. Ja ne utopiafarkut kaapin perukoilla...
Tervetuloa mukaan seuraamaan matkaani!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)